30.10.2013
Helsinki, 2013-10-30 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- -- Taaleritehtaan Biotehdas rakentaa Suomen ensimmäisen valtakunnallisesti toimivan biokaasulaitosten verkoston -- Biotehtaan neljäs uusi laitos on suunnitteilla Lohjalle. -- Yhtiöllä on toiminnassa oleva laitos Huittisissa ja uusia laitoksia rakenteilla Kuopiossa ja Honkajoella sekä suunnitteilla Oulussa. -- Lohjan biotehtaan investointi on n. 9 miljoonaa euroa Taaleritehtaan Biotehdas toteuttaa suunnitelmaansa rakentaa Suomen ensimmäinen valtakunnallisesti toimiva biokaasulaitosten verkosto. Lohjan hanke on suunnitteluvaiheessa ja sen ympäristölupaprosessi on käynnistetty. Tavoitteena on saada varsinainen rakentaminen käyntiin kevään 2014 aikana. Kokonaisinvestointi on noin 9 miljoonaa euroa. Laitoksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Watrec Oy. Lohjan biokaasulaitos suunnitellaan sijoitettavaksi Munkkaan jätekeskuksen alueelle. Laitos tulee tarjoamaan alueellisen, kestävän käsittelyratkaisun biohajoavalle jätteelle. Tavoitteena on käsitellä pääosin yhdyskuntien, kaupan, ravintoloiden ja teollisuuden tuottamaa biohajoavaa jätettä ja tuottaa jätteestä biokaasua ja lannoitevalmisteita. ”Lohja on Biotehtaan näkökulmasta kiinnostava biokaasulaitoksen sijoituspaikka useasta syystä: sijainti on logistisesti hyvä ja alueelta puuttuu jätteitä hyödyntävä biokaasulaitos. Lohjalla on myös mahdollista hyödyntää Biotehtaan tuottama biokaasu liikennekäytössä. Olemme tyytyväisiä, että saamme nyt verkostoomme laitoksen myös Etelä-Suomeen. Kuopion laitoksemme kattaa hyvin Itä-Suomen, Oulu Pohjois-Suomen ja Huittinen sekä Honkajoki Länsi-Suomen”, kertoo Biotehtaan toimitusjohtaja Kaisa Suvilampi. Alueella toimivan, kuntien omistaman jätehuoltoyhtiö Rosk´n Roll Oy Ab:n toimitusjohtaja Stig Lönnqvistin näkökulmasta Biotehtaan investointi on tervetullut ja jätesuunnitelman mukainen ratkaisu alueen biojätteen käsittelyyn: ”Olemme jo 2000-luvun alussa selvittäneet biokaasulaitoksen sijoittamista Munkkaalle, mutta silloin hanke ei toteutunut. Nyt alueemme biojätettä menee Forssaan ja puhdistamolietettä sekä Turkuun että Forssaan, joten kuljetukset vähenisivät oleellisesti. Erityisen mielenkiintoiseksi Biotehtaan hankkeen tekee biokaasun käyttö liikenteessä sekä mahdollisuus kytkeä mukaan kaatopaikkakaasun hyötykäyttö. Munkkaa sopii myös erinomaisesti sijoituspaikaksi valmiin infrastruktuurin takia”. Biotehtaille on Suomessa selvä tilaus Jätelainsäädännön muutoksen myötä Suomessa on selvä tarve biohajoavan jätteenkäsittelyn fiksuille, kierrätykseen perustuville ratkaisuille. Vuonna 2016 astuu voimaan orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto, mikä estää yhä nykyään yleisen menettelytavan eli biohajoavan materiaalin kippaamisen kaatopaikalle. Kaatopaikalla biohajoava materiaali synnyttää hajotessaan metaania suoraan ilmakehään ollen selvä ilmasto-ongelma. Biohajoavan jätteen käsittelyssä käytössä on yleisesti myös kompostointiratkaisuja ja kalkkistabilointia ym. kemiallisia käsittelymenetelmiä mm. biohajoaville lietteille. Nämä ratkaisut mahdollistavat ravinteiden kierrätyksen, mutta ilmastovaikutukset ovat negatiivisia eikä jätteen sisältämää energiaa hyödynnetä. Biotehtaissamme tämä metaani otetaan talteen suljetussa prosessissa ja hyödynnetään energiana. Näin ollen biotehtaat vähentävät haitallisia ilmastopäästöjä ja tuottavat markkinoille uusiutuvaa bioenergiaa. Lisäksi prosessimme hyödyntää jätteiden sisältämät ravinteet ja orgaanisen hiilen palauttaen nämä kasvien kasvulle tärkeät ainesosat takaisin luontoon turvallisina lannoitevalmisteina. Biotehtaamme toimivat siis resurssitehokkaasti, luonnonvaroja säästäen. Lisätietoja Kaisa Suvilampi Tero Luoma toimitusjohtaja sijoitusjohtaja Taaleritehtaan Biotehdas Oy Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy Puh. 050 525 4222 Puh. 050 344 9993 kaisa.suvilampi@vambio.fi tero.luoma@taaleritehdas.fi Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas on sijoitusyhtiö, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas keskittyy yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja instituutioasiakkaiden omaisuudenhoitoon. Sijoitustoimintamme perustuu kustannustehokkuuteen, läpinäkyvyyteen ja näkemykselliseen salkunhoitoon. Taaleritehdas konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä, Taaleritehtaan rahoitusyhtiö Lainaamo Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Sijoitustehdas Oy:sta. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, osaomistusyhtiö sijoitusasuntotoimintaan keskittyvä Asuntoverstas hallinnointi- ja vuokraus Oy sekä yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 110 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa ja Istanbulissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 2,7 miljardia euroa ja asiakkaita 2 400 kesäkuun 2013 lopussa. Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi Taaleritehdas nyt myös Twitterissä! Tero Luoma, sijoitusjohtaja, Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy, puh. 050 3449993, tero.luoma@taaleritehdas.fi Eeva-Kaisa Tarkkonen, viestintpäällikkö, Taaleritehdas Oyj, puh. 046 8787666, eeva-kaisa.tarkkonen@taaleritehdas.fi