23.12.2014

  • Taaleritehdas myy asunnot LähiTapiolalle
  • Asunnot on kaikki rakennettu neljän vuoden sisällä ja ne ovat korkealaatuisia
  • Kohteet sijaitsevat pääosin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, yksi yhtiöistä sijaitsee Lahdessa
Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n hallinnoimat Taaleritehtaan Asuntorahastot I Ky ja III Ky on myyty eilen 22.12.2014 allekirjoitetulla kaupalla LähiTapiola-ryhmän Vahinkovakuutukselle ja Henkiyhtiölle. Rahastot muodostuvat 10 kokonaisesta asuinkiinteistöstä, joissa on yhteensä 509 korkeatasoista vuokra-asuntoa. Kohteet sijaitsevat pääosin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - yksi yhtiöistä sijaitsee Lahdessa. ”Taaleritehtaan ensimmäiset asuntorahastot perustettiin kehittämään uusia korkeatasoisia vuokra-asuntoja pääkaupunkiseudun kasvavaan vuokra-asuntotarpeeseen. Kohteet on toteutettu ja vuokrattu yhdessä Asuntoverstas Oy:n kanssa ja niiden toiminta on vakiintunut pitkäaikaiseen vuokra-asunto omistukseen sopivaksi. Taaleritehtaan rahastojen missio on näin ollen täytetty ja kohteet soveltuvat erinomaisesti pidempiaikaisen sijoittajan portfolioon. Olemme iloisia löydettyämme LähiTapiolan jatkamaan kohteiden vuokrauskäyttöä”, kertoo Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n toimitusjohtaja Karri Haaparinne. Taaleritehtaalla on kaupan jälkeen yhteensä kolme asuntorahastoa, joiden kehittämiseen keskitymme edelleen. Rakennutamme viimeisimmän Taaleritehtaan Asuntorahasto VI:n nimissä parhaillaan yli 500 asuntoa pääkaupunkiseudulle. Näkemyksemme mukaan kiinnostavia kohteita löytyy edelleen ja jatkamme kiinteistöihin sijoittamista myös tulevaisuudessa. Taaleritehdas panostaa Suomeen Yksi yrityksemme peruskivistä on alusta saakka ollut suomalaisuus. Haluamme tukea Suomen kasvua ja edistää suomalaista yritystoimintaa ja yrittäjyyttä. Emmekä ole yksin – suurin osa asiakkaistamme haluaa sijoittaa Suomeen, koska meillä on toimivat pääomamarkkinat ja tutut sijoituskohteet. Ymmärrys Suomen markkinoista ja halu toimia Suomessa ovat sijoittajille tärkeitä asioita. Yrittäjyyden tukemisen lisäksi Taaleritehdas haluaa tarjota sijoittajille mahdollisuuden olla mukana uusissa hankkeissa ja liiketoiminta-alueilla, joilla tuetaan Suomen kasvua. Lisätietoja: Karri Haaparinne toimitusjohtaja Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Puh. 040 7577220 Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas on finanssiryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas keskittyy yksityishenkilöiden kokonaisvaltaiseen yksityispankkiiripalveluun ja instituutioasiakkaiden omaisuudenhoitoon. Taaleritehtaalla on lisäksi pääomarahastotoimintaa, rahoitusyhtiötoimintaa sekä omaa sijoitustoimintaa. Taaleritehdas konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:stä, Taaleritehtaan rahoitusyhtiö Lainaamo Oy:stä sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:sta. Taaleritehdas osti joulukuussa 2014 Vakuutusosakeyhtiö Garantian, kauppa vahvistuu maaliskuussa 2015. Lisäksi Taaleritehtaalla on fyysistä kultaa tarjoava Kultataaleri Oy, yritysvakuutusten kilpailutusta tarjoava Vakuutusvahti Oy sekä vero- ja lainopillista neuvontaa tarjoava Taaleritehtaan Holvi Oy. Taaleritehdas on myös aloittanut varainhoitopalveluiden tarjonnan Turkissa. Ryhmässä on yli 140 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa. Taaleritehdas on yrittäjävetoinen kasvuyritys. Taaleritehtaalla on hoidettavia varoja 3,3 miljardia euroa ja asiakkaita 2900 kesäkuun 2014 lopussa. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa. Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: www.taaleritehdas.fi Taaleritehdas nyt myös Twitterissä! Karri Haaparinne, toimitusjohtaja, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy, puh. 0407577220

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleritehdas Oyj ostaa Vakuutusosakeyhtiö Garantian 60 miljoonalla eurolla
Seuraava
Taaleritehdas osti 5500 hehtaaria lisää metsää UPM:ltä