23.09.2015
Helsinki, 2015-09-23 08:00 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --
Taaleritehtaan ensimmäinen tuulirahasto Tuulitehdas I Ky on 22.9.2015 allekirjoittanut sitovan kauppakirjan Honkajoella sijaitsevan tuulipuiston myymisestä Goodyields Capital GmbH:n ja Access Capital Partnersin hallinnoimille yhtiöille. Honkajoen tuulipuisto koostuu yhdeksästä tuulivoimalasta ja tuulipuiston kokonaisteho on 21,6 MW. Tuulipuisto on aloittanut sähköntuotannon syksyllä 2013. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.
Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy saa myynnin toteutumisesta tuottopalkkion, jolla ei ole merkittävää vaikutusta Taaleritehdas-konsernin vuoden 2015 tulokseen. Kaupan lopullisen toteutumisen ehtona on normaaleja kaupallisia ehtoja ja kaupan uskotaan toteutuvan lopullisesti marraskuun puoliväliin mennessä. Kyseinen kauppa on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Samalla on myös sovittu, että Taaleritehdas jatkaa tuulipuiston operointia uuden omistajan puolesta. Taaleritehdas-konserniin kuuluva T3 TCM Oy vastaa tuulipuiston tuotannon valvonnasta, ylläpidosta ja muista sähköntuotannon vaatimista toimenpiteistä.
Taaleritehtaan ensimmäinen tuulipuisto valmistui Honkajoelle heinäkuussa 2013. Kesän 2015 aikana valmistui Suomen suurin tuulivoimapuisto Iihin, yhteensä 27 voimalaa. Parhaillaan on käyttöönottovaiheessa 25 voimalaa Alavieskassa, Ylivieskassa ja Kankaanpäässä. Lisäksi Taaleritehdas valmistelee noin 70 tuulivoimalan investointia.Taaleritehtaan Tuulitehtaiden I ja II omistajina on yli 750 suomalaista sijoittajaa.
Lisätietoja:
Karri Haaparinne
toimitusjohtaja
Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy
puh. 040 5190441
karri.haaparinne@taaleritehdas.fi
Taaleritehdas lyhyesti
Taaleritehdas on ryhmä, joka on listattu First North Finland- markkinapaikalle NASDAQ OMX:n ylläpitämään Helsingin pörssiin. Taaleritehdas tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleritehdas-konserni koostuu emoyhtiö Taaleritehdas Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Vakuutusosakeyhtiö Garantiasta, Taaleritehtaan Varainhoito Oy:stä ja sen tytäryhtiöistä, Taaleritehtaan Pääomarahastot-konsernista sekä Taaleritehtaan sijoitusyhtiö Taaleritehtaan Sijoitustehdas Oy:stä. Lisäksi Taaleritehtaalla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oy, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Ryhmässä on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.
Taaleritehtaalla on hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3.300 kesäkuun 2015 lopussa. Koko ryhmän asiakasmäärä on suoraan ja välillisesti 27 900 asiakkuutta. Taaleritehtaan toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.
Lisätietoa yrityksestämme: www.taaleritehdas.fi
Taaleritehdas myös Twitterissä.
Karri Haaparinne,toimitusjohtaja, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy, puh. 0405190441
Eeva-Kaisa Tarkkonen, viestintäpäällikkö, Taaleritehdas Oyj, puh. 0468787666