20.04.2016

Finanssitalo Taaleri ja Taidekeskus Salmela ovat solmineet yksivuotisen yhteistyösopimuksen. Taidekeskus Salmela on opetus- ja kulttuuriministeriön tukema koko kesän kestävä monitaiteellinen kulttuuritapahtuma. Taidekeskus Salmelan yhtenä tärkeänä perusajatuksena on tarjota näyttely-, kilpailu- ja residenssityöskentelymahdollisuuksia nuorille taiteilijoille.

”Haluamme yhteistyön kautta luoda nuorille taiteilijoille mahdollisuuksia näkyä ja saada tukea uralleen. Meille tämä ei ole vain passiivista rahan antamista. Yhteistyö luo meille erinomaisen mahdollisuuden osallistua yhdessä asiakkaidemme kanssa aktiivisesti suomalaiseen kulttuurielämään”, Taalerin toimitusjohtaja Juhani Elomaa kertoo.

Taalerin ja Taidekeskus Salmelan yhteistyön ytimenä on kummankin osapuolen tavoite tukea nuorten taiteilijoiden uraa ja menestystä. Tärkeänä tavoitteena on Salmelan kulttuuritapahtuman korkean tason sekä jatkuvan kehittymisen varmistaminen.

Taaleri on mukana tukemassa Salmelan talviresidenssitoimintaa, Viipurin residenssitoimintaa ja kuvataidekilpailua. Taaleri jakaa neljännen kerran järjestettävässä kuvataidekilpailussa yleisön suosikkipalkinnon, jonka arvo on 2 500 euroa.

"Yhteistyön avulla pystymme kannustamaan nuoria taiteilijoita urallaan eteenpäin. Salmelan tapahtuma vetää yleisöä keskelle kauneinta suomalaista luontoa korkeatasoisen kulttuuritarjonnan ääreen”, Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala sanoo.

Kesän monitaiteellinen tapahtuma on 26 toimintavuotensa aikana noussut yhdeksi valtakunnan merkittävimmistä kulttuuritapahtumista, johon osallistuu yli 30 000 vierailijaa ja noin 20 taiteilijaa.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätietoja:

Kati Lehesmaa, markkinointijohtaja, Taaleri Oyj, puh. 050 598 4650

Tuomas Hoikkala, toiminnanjohtaja, Taidekeskus Salmela, puh. 0400 656 432

 

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri tarjoaa varainhoito- ja rahoituspalveluita institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Taaleri-konserni koostuu emoyhtiö Taaleri Oyj:stä sekä neljästä liiketoiminnallisesta tytäryhtiöstä: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Sijoitus Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiö Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja. Konsernissa on yli 180 työntekijää. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Porissa, Oulussa, Istanbulissa ja Nairobissa.

Taalerilla oli vuoden 2015 lopussa hallinnoitavia varoja 3,9 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 3 500. Taaleri Oyj:llä on yli 2 000 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

 Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme: 

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Handelsbankenin markkinatakaus Taaleri Oyj:n osakkeelle päättyy
Seuraava
Taaleri on julkaissut selvitykset hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkoista ja palkkioista