10.07.2019

TAALERI OYJ                                 LEHDISTÖTIEDOTE                   10.7.2019          KLO 13:00

Taaleri Energian uusiutuvan energian rahastolle vahva aloitus – Taaleri SolarWind II – rahasto on kerännyt 220 milj. euroa ensimmäisellä varainhankintakierroksellaan

Taaleri SolarWind II, Taaleri Energia Funds Management Oy:n hallinnoima kansainvälinen uusiutuvan energian rahasto, on kerännyt noin 220 miljoonan euron sijoitussitoumukset ensimmäisellä varainhankintakierroksellaan.

Rahaston sijoittajia ovat mm. Euroopan investointipankki, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Espoon kaupunki, Rakennusliitto sekä laaja joukko eläkerahastoja, säätiöitä ja perheyhtiöitä. Myös huomattava määrä yksityishenkilöitä on sijoittanut rahastoon Taaleri Pääomarahastot Oy:n hallinnoiman Taaleri Aurinkotuuli II – syöttörahaston kautta.

Merkittävä määrä kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia on osoittanut kiinnostuksensa rahastoa kohtaan mikä tukee vahvasti tulevaa varainhankintaa. Taaleri SolarWind II -rahaston tavoitekoko on 300 miljoonaa euroa ja enimmäiskoko 400 miljoonaa euroa.

Taaleri SolarWind II -rahasto sijoittaa teollisen kokoluokan tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotantolaitoksiin. Sijoitukset hajautetaan pääasiassa rakennusvalmiisiin hankkeisiin Euroopassa (n. 80 %) ja Yhdysvalloissa (n. 20 %). Taaleri SolarWind II tulee rahoittamaan noin 850 MW uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia, mikä syrjäyttää vuosittain yli miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä tuotantolaitosten yli 25-vuotisen elinkaaren aikana.

”Tuulivoima ja aurinkonergia ovat tänä päivänä markkinaehtoisesti kilpailukykyisiä vaihtoehtoja suhteessa muihin energiamuotoihin. Rahasto on tehnyt jo kaksi sijoituspäätöstä ja käymme rahaston kohdemarkkinoilla useita neuvotteluja uusista hankkeista. Strategiamme on sijoittaa kuhunkin hankkeeseen noin 20–50 miljoonan euroa, mutta voimme toteuttaa myös suurempia hankkeita yhdessä rahaston sijoittaneiden tahojen ja strategisten kumppaneiden kanssa. Olemme erittäin tyytyväisiä sijoittajien kiinnostuksesta rahastoamme kohtaan. Nyt on aika laittaa sijoitetut varat töihin”, Taaleri Energian toimitusjohtaja Kai Rintala toteaa.

”Sijoitustiimi ja Taaleri SolarWind II -rahasto on otettu erittäin hyvin vastaan institutionaalisten sijoittajien keskuudessa. Täysin markkinaehtoiset, ilman valtion tukia toteutetut teollisen kokoluokan tuulivoimaan ja aurinkoenergiaan keskittyvät rahastot ovat houkuttelevia investointeja sekä vaikuttavuuden että tuottojen näkökulmasta. Olemme iloisia siitä, että näin monet sijoittajat luottavat tiimiimme ja ovat valinneet rahastomme,” sanoo Taaleri Energian sijoittajasuhteista vastaava Stephen Ross.

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb lisäävät: ”Siirtyminen uusiutuviin energianlähteisiin on yksi planeettamme kestävän tulevaisuuden avaintekijöistä ja se vaatii merkittäviä investointeja. Sen vuoksi on loogista, että olemme mukana Taalerin uusiutuvan energian rahastossa. EU on asettanut tavoitteeksi kasvattaa uusiutuvien energianlähteiden osuutta energiantuotannossa ja sen myötä Euroopan investointipankki on investoinut vahvasti uusiutuvan energian tuotantoon. Euroopan investointiohjelma antaa Euroopan investointipankille mahdollisuuden tukea tätä tavoitetta rahastojen, kuten Taaleri SolarWind II:n kautta.”

Tietoa Taaleri Energiasta
Taaleri Energia on suomalainen tuulivoimaan ja aurinkoenergiaan keskittyvä hankekehittäjä ja rahastonhoitaja. Yhtiöllä on yksi Euroopan suurimmista tuuli- ja aurinkoenergiaan keskittyvistä sijoitustiimeistä. Taaleri Energia kehittää, investoi ja hallinnoi teollisen mittakaavan tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeita pääasiassa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja hallinnoi 1 GW:n tuuli- ja aurinkosähköportfoliota. Taaleri Energia on Suomen tuulivoimamarkkinoiden suurin omistava ja operoiva pääomasijoittaja. Yhtiö hallinnoi 110 tuulivoimalaa, jotka tuottavat noin yhden prosentin koko maan sähköstä. Taaleri Energia on osa Taaleri-konsernia, joka on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä. www.taalerienergia.com.

Taaleri Oyj
Viestintä

Lisätietoja antavat:
Kai Rintala, toimitusjohtaja, Taaleri Energia, 040 162 5711, kai.rintala@taaleri.com

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Lisäksi konserni tekee sijoituksia omasta taseestaan. 

Taalerilla oli 2018 lopussa hallinnoitavia varoja 5,7 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 5 400. Taaleri Oyj:llä on noin 4 100 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
www.garantia.fi

Taaleri Twitterissä

 Sophie Jolly, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, sophie.jolly@taaleri.com, puh. 040 828 7317

« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Titta Elomaa on nimitetty Vakuutusosakeyhtiö Garantian uudeksi toimitusjohtajaksi
Seuraava
Taaleri SolarWind II -rahaston ensimmäinen investointi – Pyhäjoelle nousee 91 MW:n tuulipuisto